Olen kamppaillut koko syksyn erään asian kanssa. Vaikka faktoja on tullut vastaan harva se päivä olen enemmän ja vähemmän halunnut ummistaa silmäni tosiasioilta. “Ihmiset liioittelevat ja tiedotusvälineet bluffaavat. ” Ulkomailla sitä vasta liioitellaankin ja varsinkin feikataan…” Näin olen siis ajatellut. Kunnes viime kuussa tuumasin, että ehkä minunkin tulisi hiukan raottaa silmiäni. Niinpä ostin Newsweekin, jossa käsiteltiin aihetta “End of Ownership Society” eli sitä, mistä tässä maailmamme taloutta kurittavassa lamassa on oikein kyse ja varsinkin sitä, mistä kaikki alkoi. Artikkelin kirjoittien mielestä finanssikriisin juuret ovat presidentti Bushin edellisestä vaalikampanjassa, jonka mukaan jokaisella amerikkaisella on oikeus olla kodinomistaja (home owner). Ja loppu onkin sitten historiaa.

Syy, miksi halusin välttää ajattelemasta koko talouden hiipumista/taantumaa/lamaa/finanssikriisiä on yksinkertaisesti se, että muistan hyvin viime laman ja sen mukanaan tuoman armottoman synkkyyden. Vaikka olin silloin lukiossa, mieleeni on hyvin jäänyt ainaiset huonot uutiset. Niinpä ei niin sanotusti ollenkaan nappaisi elää uudelleen sellaisia aikoja.  Mutta tämän viikon lomautusuutisten ja talousennusteiden myötä otin lusikan kauniisti käteeni ja myönsin, että että nyt ei taloudessamme mene aivan kaikkein parhaiten.

Ja nyt postaukseni mutta -osastoon, jossa otsikossakin viittasin. Vaikka  taloudelliset mittarit eivät siis osoita meille tällä hetkellä kauneimpia lukujaan, niin mitä jos emme antaisi piiruakaan periksi vaan päinvastoin taistelisimme? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Ensiksikin sitä, ettemme käytä lamaa tekosyynä toimettomattomuudelle (tai jopa laiskuudelle?). Jos kauppa ei niin sanotusti käy yhtä vilkkaana kuin ennen, niin on aika esim. kehittää toimintaa, pohtia uusia aluevaltauksia, keskittyä yrityksen olemassa olevien asiakkaiden entistä parempaan palvelemiseen ja kilpailuttaa omia tavarantoimittajia/alihankkijoita. Eräs metallialan yrittäjä sanoi taannoin, että nyt on aikaa keskustella asiakkaiden kanssa -vuosi sitten siihen ei kuulemma ollut mahdollisuutta. Ja kannattaa muistaa toimia valtavirtaa vastaan. Esimerkiksi kun kaikki muut säästävät (osa ehkäpä vain varmuuden vuoksi), niin silloin oman yrityksen markkinointiviestintä saa suhteessa enemmän näkyvyyttä.  Yksi tiukan talouden toimintaneuvo on myös se, että tietoa täytyy pystyä käsittelemään ja analysoimaan erittäin nopeasti, jotta nähdään, minkälainen toiminta on kannattavaa ja minkälainen ei. Yleisesti laskukaudella aktiivisena pysymisessä on sekin etu, että kun nousukausi taas alkaa, niin yritys pystyy toimimaan tehokkaasti eikä jää hiekkapilven pölyttämäksi kilpailijoiden kaasuttaessa ohi.

Uskon vakaasti, että Suomessa ja maailmalla on tälläkin hetkellä paljon tekemätöntä työtä. Sitä ei ehkä tulla tarjoamaan hopealautasella vaan sen etsimiseen täytyy nähdä vähän vaivaa. Lopuksi tarinan muodossa kiteytettynä toiminnan tärkeys:

PIIRAKKAKAUPPIAS

Hän asui vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella, jossa hänellä oli nakkikioski. Hänellä oli huono kuulo, joten hänellä ei ollut radiota. Hänellä oli heikko näkö, joten hän ei lukenut lehtiä. Mutta kauppa kävi hyvin. Hän pystytti mainoksen, joka kertoi miten erinomaisia tuotteita häneltä sai. Asiakkaat olivat tyytyväisiä  ja hän osti yhä suurempia määriä nakkeja ja piirakoita.

Sitten tapahtui jotain. Hänen poikansa tuli yliopistosta lomalle ja kysyi: “Isä, etkö ole kuunnellut radiota? Mikäli laskusuhdanne kiihtyy, me joudumme vaikeuksiin. Sinun on parasta valmistautua huonompiin aikoihin.”

Tuon kuultuaan isä ajattelin: “Onhan poikani opiskellut yliopistossa, lukee lehtiä ja kuuntelee radiota, kyllä hän varmasti tietää miten asiat ovat.”

Niin isä vähensi tilauksiaan, otti pois mainoskyltit ja nakkarin myynti romahti välittömästi. “Olit oikeassa poikani”, sanoi isä. “Me olemme todellakin ajautumassa kohti lamaa.”

Lähde: Positiivarit / Ajatusten Aamiainen no 2059, 11.11. 2008, www.positiivarit.fi