Näin loppukeväästä kun lumet ovat sulaneet ja kutakuinkin kaikki hiekat on siivottu, niin eräs asia ympäristössä pistää todella silmään. Ja se on ympäristöön -niin luontoon kuin taajamaankin- heitetyt roskat. Valitettavasti alueella, jolla itse asun, roskia on jostain syystä todella paljon. Roskat ärsyttivät minua joka ikinen päivä ja niinpä otin menneenä sunnuntaina normikokoisen muovipussin käteenja keräsin ne pois. Aikaa meni puolisen tuntia ja pussi oli aivan täynnä. Ja ah, kuinka ihanaa on mennä ovesta ulos ja nähdä heräävä luonto ja vihertävä nurmikko ilman tyhjiä tupakka-askeja, karkkipapereita ja pulloja. Nyt on tosin vielä monta lähitienoon katua läpikäymättä, mutta niitä pitkin kävelen joka päivä, joten noukittavat roskat eivät aivan heti lopu.
Minusta ympäristön roskaaminen on ikävän yleinen esimerkki joidenkin kuvitelmista, että aina löytyy joku, joka huolehtii, katsoo perään, siivoaa ja hoitaa. En haluaisi olla pahan ilman lintu, mutta uskon, että tulevaisuudessa meidän jokaisen on entistä enemmän huolehdittava itsestämme. Valtio tai kunnat tai “joku muu” tuskin tulee apuun sormia napsauttamalla. Uskon myös, että tästä lamasta nousemme aivan varmasti, mutta se ei välttämättä merkitse, että esim. terveys- ja sosiaalipalvelut palaavat koskaan lamaa edeltävälle tasolle. Väestön vanheminen ja yhä nuorempena yhä sairaampi kansa aiheuttavat sen, että ainakin terveyspuolella menot tulevat olemaan tulopuolta hurjasti suuremmat. Ja silloin on pakko säästää jostakin muusta niin kurjalta kuin se voi tuntuakin. Ja se jokin muu voi olla vaikka juuri roskien keruu, kaupunkien viheralueista huolehtinen tai teiden auraaminen koulutuksesta ja muista yhteiskunnan palveluista puhumattakaan.
Vielä roskien keräämisestä:: Tuula-Maria Ahonen perusti Roska päivässä -liikkeen yhdeksän vuotta sitten. Liikkeeseen kuuluvat keräävät joka päivä vähintään yhden roskan ja haastavat vähintään yhden tuttunsa tekemään samoin. Lukijani, tulettehan mukaan! Lisätietoja: http://www.roskapaivassa.net/
- Marinka
Hei, kiva kun esität Roskaliikehaasteen! Kertoisitko siitä myös Ystäväkirjassamme?
Kirjoitan vapaana toimittajana mm. Kunta-lehteen; olisiko teillä joku ekologis/esteettisesti tehty kuntakohde?
Hei,
vastailen Marinkan ollessa lomalaitumilla…
Meillä ei ole vielä suoranaista esimerkkiä kuntasektorin osalta, mutta olemme parhaillaan julkaisemassa uutta ekologista tilakonseptia, jonka aiomme lanseerata myös kuntapuolelle.
Jos kiinnostuit asiasta ja haluat kuulla siitä lisää, niin olethan yhteydessä.
Marinka vastailee sinulle vielä roska päivässä – kirjoituksen osalta.
- Anne