Tapaninpäivänä JIM-kanava esitti dokumentin viiden vuoden takaisesta tsunamista. Dokumentti tarjosi kuvallista materiaalia Indonesiasta, Thaimaasta ja Sri Lankasta, selviytyneiden tarinoita ja mietteitä tsunaminjälkeisestä elämästä. Mieleeni on kuitenkin jäänyt vielä paremmin suomalaisen, tsunamista selvinneen Irenen Ahon kommentti Anna-lehdessä: “Voisin ajatella, että isovanhempamme kokivat sotien aikana jotakin samanlaista. Arjessa pidämme kiinni yksityisyydestä ja etäisyydestä, mutta hätätilanteessa turvavalli katoaa. On maailman luonnollisin asia mennä lähelle. Tämä tunne on madaltanut kynnystäni kohdata ihmisiä. Kun on saanut apua tuntemattomilta, on valmiimpi antamaan sitä muille. Ei tarvitse miettiä, kehtaanko tai uskallanko mennä lähelle vierasta ihmistä.” (Anna, 51-52)
YLE 1:llä on meneillään mielenkiintoinen keskusteluohjelma Kymmenen uutta käskyä. Ohjelma tulee maanantaista perjantaihin klo 18.30-19.00. Tänään on meneillään kolmas jakso. Keskustelijoiden joukossa on kiinnostavia henkilöitä, kuten pastori-kirjailija, Hilkka Olkinuora (, joka kirjoittaa koskettavia kolumneja Gloria -lehteen), Suomen talouden ykköstuntija, Raimo Sailas, ja jääkiekkoilija Jarkko Ruutu. Yleisö voi keskustella samoista aiheista Facebookin avoimessa ryhmässä Suomen arvot ja 10 uutta käskyä.
Ihanan lumisen talven jälkeen on tulossa kevät ja kesä. Siitä varma merkki on H&M Spring Season 2010 -kuvasto, joka takuuvarmasti kolahtaa postilaatikkoon aina joulun jälkeen. Karamellivärejä, liehuvia helmoja, hihattomia toppeja ja niin kirkasta auringonpaistetta, että silmiä häikäisee…
Ihanaa uutta vuotta kaikille!
Irene Ahon kommenttiin kiteytyy tosiaan paljon. Tuollainen kokemus varmasti kasvattaa ihmisenä uskomattoman paljon ja selittää osaltaan senkin, miksi jotkut mummot ovat niin häpeämättömiä ;D
Mummot ovat ihania :) Irenen kommentti laittoi pohtimaan sitäkin, että me kaikki ihmiset olemme samassa veneessä elämässä niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Ja vertaistuki on parasta tukea mitä voi koskaan saada. Useinhan riittää sekin, että tietää toisen ymmärtävän vaikka ei voikaan auttaa.
Kunpa saisimme bisnekseenkin lisää yhteistyön henkeä, koska tämän Oy Suomi Ab:n menestys on meidän kaikkien kädessä.